Maajussiksi yhdessä yössä - Miten sujuu kahden vuoden jälkeen?

Tammikuun alussa tuli täyteen kaksi vuotta marjatilan emäntänä. Toimittajasta tuli maajussi yhdessä yössä, kun päätin ruveta jatkamaan vanhempieni peustamaa marjatilaa. Kävin lyhyen pohjakoulutuksen marjanviljelystä, mutta muuten olen saanut opetella kaiken alusta pitäen, välillä myös kantapään kautta.

Nämä ovatkin olleet aikamoiset kaksi vuotta.

Sanotaan, että yrittäjän ensimmäiset kolme vuotta ovat vaikeimmat, ajanjakso tunnetaan myös nimellä kuolemanlaakso. Velkataakka on suurimmillaan ja samaan aikaan pitäisi investoida, kehittää ja kasvaa. Ja tietysti opetelle, opetella, opetella, yrittää, yrittää, yrittää.

Vaikka välillä on väsyttänyt myllyn mytkeessä, olen nauttinut. Ai että, olenkin nauttinut. Uuden opettelu ja oppiminen, uusiin ihmisiin - asiakkaisiin ja kollegoihin, toisiin yrittäjiin ja itseäni viisaampiin tutustuminen on niin inspiroivaa. Palkitsevinta on se tunne, kun alkaa tuntua, että hallitsee ennestään vieraan tai jopa vaikean asian tai taidon. Minulle suuria onnistumisen hetkiä ovat olleet muun muassa peltohommien sujuminen, työnantajan roolin sisäistäminen ja monet markkinointitempaukset.

Olen saanut valtavasti iloa ja oppia myös useista koulutuksista sekä keskusteluista muiden yrittäjien, niin marjanviljelijöiden kuin ihan minkä tahansa muun alan yrittäjien, kanssa. Työskentelen suurimman osan viikosta kotonani keskellä Multian mustaa mehtää ja usein olo onkin juuri alla olevan kuvankaltainen mökkihöperö. Verkostoituminen ja nimenomaan vertaistuki, ihmisten ilmoille ja toisinaan myös mukavuusalueen ulkopuolelle meneminen ovat olleet työn suola ja olen saanut näistä kohtaamisista paljon ideoita ja energiaa.

Henkilön BuzzFeed Books kuva.
Ihan kuin minä näin talvella, paitsi Markkulan tuvan sohvalla on kaksi koiraa. Kuva täältä

Uusi työ on vienyt minut toisinaan erikoisiinkin tilanteisiin ja paikkoihin. (kts. video ;)) Halu oppia uutta on kantanut minut metsänhoitoyhdistyksen valtuustoon (kiitos, äänestäjät! Eka kokous on tänään, jännää.) puhumaan Tallinnaan herukanviljelystä viestinnän näkökulmasta ja suoraan radiolähetykseen Markkulan Marjatilan tuotteista, tekemään yhteistyötä työvaatemerkin testipilottina (tästä lisää myöhemmin) ja tanssimaan itseni hikeen kansainvälisen työntekijäporukkani kanssa.


Joka päivä ei tietenkään tanssita ruusuilla (saati pussailla hirviä!) vaan toisinaan myös tikkuisella lautalattialla ilman kenkiä. Joskus kiire ja paine imevät emännästä viimeisetkin mehut irti jopa niin, että yöunet järkkyvät. Epäilyksen hetket ja oman suunnan hakeminen kuuluvat luonnollisesti kasvuprosessiin, suurin piirtein näin olen pienessä päässäni tuuminut. Jos ei itse saa tikkua pois jalkapohjasta, kannattaa pyytää kaveria jelppimään ennen kuin haava märkii.

Yksin ei kukaan pärjää. Tai ehkä jotenkuten, mutta se käy kyllä raskaaksi. Oma perhe, niin pikkuisännät kuin se isompikin, on tietysti suurin voimavarani. (Tässä kohtaa eivät edes sanat riitä, mutta kyllä te tiedätte). Vanhemmilleni olen jättikiitollinen kaikesta tuesta ja käytännön avusta, tietotaidosta ja neuvoista, joita ei kuitenkaan ole tuputettu. Olen saanut paljon monenlaista apua myös ulkoa. Hektisimpinä aikoina olen ostanut apukäsiä mm. kodin siivoukseen ja kauppakassien keräilyyn. Ne ovat kovasti keventäneet kuormaa ja raivanneet tilaa työajalle. Tilinpäätöksen on tehnyt ammattilainen ja numeroita pyöritellessä olen saanut kaupan päälle kannustavaa ja sopivasti haastavaa sparrausta, joka on pistänyt ihan uudet näkökulmat raksuttamaan takaraivoon. Suosittelen lämpimästi ostamaan niin asiantuntijapalveluita kuin käytännön apua. Ne maksavat itsensä takaisin moninkertaisesti.

Eniten olen tietenkin kiitollinen asiakkaille. Ilman teitä ei olisi meitä. Ilman teitä kaikki työ olisi täysin turhaa. On ollut sykähdyttävää aistia se asenneilmapiiri, missä meitä tuoreita yrittäjiä kannustetaan. Viime viikolla hieman yllättävässä tilanteessa eräs henkilö totesi, että hän on mainostanut Markkulan Marjatilan glögiä kaikille, koska se on Suomen parasta. Vähänkö tuli hyvä mieli! Laatu edellä mennään jatkossakin, sen lupaan.

Nyt, kaksi vuotta myöhemmin, olen paljon itsevarmempi maajussi. Ei se peräkärryn peruuttaminen tahdo vieläkään sujua, kun en ole muistanut harjoitella. Mutta moni muu asia sujuu jo sutjakammin kuin alussa. Työ tekijäänsä opettaa. Olen siitä onnellisessa asemassa, että minulla taitaa olla maailman paras työ.

Kiitos, jatketaan.

Kommentit

  1. Näin se menee. Kun olet vielä jaksanut puskea vuoden tai pari, voit hyvillä mielin katsella itseäsi sellaisena kuin työn aloitit. Onpa tapahtunut paljon! Kun asuu ja yrittää maalla, saa samalla paljon sellaista, mitä ei muuten tule elämään. Kuten noita uusia ihmisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olipa ihanasti sanottu. :) Maalla on mukavaa, en vaihtaisi pois mistään hinnasta. Ja kyllä, jo parissa vuodessa ehtii tapahtua paljon ja miten nopeasti yksi vuosi vierähtääkään. Kohta on jo taas kesä!

      Poista
  2. Ihana postaus! On hienoa kuulla, että viihdyt hyvin uudessa työssäsi. Ja se on niin hienoa, että kiität eri osapuolia erinomaisesta yhteistyöstä. - Hyvää kevään odotusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli, samoin! Koitan muistaa kiittää aina kun on aihetta. Se helposti unohtuu arjessa. Välillä muistuttelen muutenkin itseäni asioista, joista saa olla kiitollinen. Olkoon sitten vaikka hörhöilyä, mutta se tunnetusti lisää myös onnellisuuden tunnetta. Kohta saakin jo kiittää kevätauringon piristäviä säteitä. :D

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit